Suomen Sukellushistoriallinen Yhdistys söker nya medlemmar som är intresserade av dykhistoria
Suomen Sukellushistoriallinen Yhdistys on perustettu vasta muutama vuosi sitten. Perustaminen antoi odottaa itseään monta vuotta, mutta painetta oman yhdistyksen perustamiseen tuli sekä muiden maiden vastaavilta yhdistyksiltä että kotimaasta.
Suomessa on sukellushistoriallisen tutkimuksen ja tallentamisen tarve. Ammattisukelluksen perinteet ulottuvat aina 1800 –luvun lopulle. Sotilaspuolella sukeltamista on tarvittu 1930 –luvulta alkaen. Harrastuspuolen alku on vasta lähihistoriaa, mutta kuitenkin jo merkittävää taltioinnin kannalta.
Suomen Sukellushistoriallisen Yhdistyksen alkuvuosien toiminta on tähdännyt toiminnan tuntemisen korostamiseen. Sukelluksen Päiviä on järjestetty kolmasti ja viimeisin, tämän vuoden tapahtuma oli jo kansainvälinen tapahtuma. Yhteistyökumppaninamme on ollut Merikeskus Forum Marinum Turussa ja jatkossakin tavoitteena on jatkaa sukellushistoriallista toimintaa Forum Marinumin kanssa.
Parin ensimmäisen vuoden aikana yhdistys on valmistanut kopion Mårten Triewaldin sukelluskellosta, joka on herättänyt kiinnostusta myös muissa maissa, joissa on sukellushistorialliset yhdistykset. Ensi kesäkuussa kello tekee ensimmäisen ulkomaanmatkansa Norjaan, Bergeniin, jossa pidetään kansainvälinen sukellushistoriallinen tapahtuma. Kello ei ole vain näyttelyesine, vaan sillä sukelletaan. Yhdistys on valmis tuomaan kellon vaikkapa sukellusseuran sukellukselliseen tapahtumaan. Kellokin vaatii hieman kunnostusta.
Käytännön toimintana aloitetaan alkavana syksynä yhdistykselle hankitun sukeltajan pumpun entisöintityö. Työn alle saadaan myös kolme kaksiletkuista hengityslaitetta, jotka odottavat peruskunnostusta. Hankkeet pyritään saattamaan valmiiksi ensi kesän Sukelluksen päiväksi. Yhdistyksellä on myös valmiutta ottaa vastaavaan työhön myös muita laitteita.
On selvää, että jokainen yhdistys haluaa laajentaa toimintaansa ja saada erityisesti lisää toimivia jäseniä. Ainoana valintaperusteena on kiinnostus ja halu tehdä työtä sukellushistorian parissa.
Mikäli sukellusseurassanne tunnetaan asiaan kiinnostusta tulla mukaan toimintaan ja jäseneksi Suomen Sukellushistorialliseen yhdistykseen, pyydetään yhteydenottoa joko puhelimitse tai sähköpostilla.
Raisiossa 4.9.2012
Jouko Moisala
puh.joht.
040-550 10 64
jouko.moisala (at)dnainternet.net
p.s. Ensimmäinen työkokous sukelluspumpun ja muiden välineiden osalta on lauantaina lokakuun 6. päivä. Kokoonnutaan ensin URSUK OY:n tiloissa, Teijonkatu 3, ja käydään läpi kuluvan vuoden aikaisemmat tapahtumat. Jatketaan siirtymällä kahvin jälkeen Forum Marinumiin noin klo 12.00.